Suomi kajakista katsottuna

Hei!

Olen Jukka, Etelä-Pohjanmaan poikia Seinäjoelta.

Sain muutama vuosi sitten lahjaksi Erkki Lampénin kirjan ”Neljä retkeä läpi Suomen” ja sen luettuani kiinnostuin aiheesta niin, että nyt muutaman vuoden ajatusta kypsyteltyäni haluan lähteä ensimmäiselle ”läpi Suomen” -retkelleni. Meloen. Kesäkuun alussa 2016.

Tulen kirjoittamaan retkeltäni havaintoja ja ajatuksia päivän/viikon tapahtumista olosuhteiden salliessa. Kuvia lisään retken edistyessä 1800km matkallani Suomen halki manner-Suomen pohjoisimmasta pisteestä, Nuorgamista Suomenlahdelle.

Muutamaa viikkoa ennen oletettua saapumistani perille Kotkaan virisi mielessäni ajatus retken jatkamisesta manner-Suomen eteläisinpään pisteeseen Hangon Tulliniemeen. 1800km:n matka lisääntyikin reilulla 350 kilometrillä ollen kaiken kaikkiaan 2150km ja kestäen 69 päivää.

 

 

IMG_1940 (2)